Matkoja voi varata sähköpostitse: myynti@icelandairholidays.fi ja puhelimitse: 020 1441805
Islantiin matkustavalla Suomen kansalaisella tulee olla mukana virallinen henkilökortti tai passi. Ajokortti ei ole virallinen henkilötodistus.
Pohjois-Amerikkaan alle kolmeksi kuukaudeksi eli alle 90 päiväksi turistimatkalle matkustava Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia, jos hänellä on esittää alla olevien ehtojen mukainen voimassaoleva passi.
Viisumitta Amerikkaan matkustavalta Suomen kansalaiselta vaaditaan koneellisesti luettava passi, joka on myönnetty viimeistään 25.10.2005. Sen jälkeen myönnetyissä passeissa tulee olla lisäksi digitaalinen valokuva. 26.10.2006 ja sen jälkeen myönnetyissä passeissa tulee olla biometrinen tunniste (e-passi). Mikäli passi täyttää ed. mainitut ehdot, viisumivapaus säilyy passin voimassaoloajan loppuun saakka. Lapsilla tulee aina olla oma passi. Korkeintaan vuodeksi myönnetyt passit eli pikapassit eivät kelpaa. Viisumia voi anoa USA:n lähetystöstä; uutta passia poliisiviranomaisilta.
Matkanjärjestäjä ei palauta matkan hintaa, jos matka peruuntuu matkustusasiakirjojen puuttumisen tai virheellisyyden vuoksi. Muiden kuin Suomen kansalaisten tulee itse tarkastaa lähetystöstä vaadittavat dokumentit matkakohteeseen.
Amerikkaan matkustavat rekisteröidään digitaalisesti ottamalla valokuva ja sormenjäljet saapuessa/lähtiessä. Amerikan viranomaisten toimesta suoritettava toimenpide vie noin 1-2 min./ matkustaja.
1. APIS
Yhdysvaltojen viranomaiset vaativat lentoyhtiöiltä etukäteen seuraavat tiedot matkustajista, jotta turvallisuusmuodollisuudet hoituisivat sujuvasti:
1. Matkustajan etu- ja sukunimi
2. Sukupuoli
3. Syntymäaika (päivä, kuukausi, vuosi)
4. Kansalaisuus
5. Passin numero
6. Passin myöntämismaa
7. Passin viimeinen voimassaolopäivä (päivä, kuukausi, vuosi)
8. Ensimmäinen osoite Amerikassa (kadun nimi, numero, kaupunki, osavaltio, ZIP-koodi)
Asiakkaan tulee antaa kohtien 1-3 tiedot jo varausvaiheessa Icelandair Holidaysille. Muut matkustajatiedot asiakas ilmoittaa itse lentoyhtiön nettisivuilla vähintään 72 tuntia ennen matkaa. Jos matkustaja ei halua luovuttaa lentoyhtiölle kyseisiä tietoja, varausta ei voida tehdä.
2. ESTA
12.1.2009 lähtien matkustajien tulee anoa ennen matkaansa sähköinen ESTA-matkustuslupa. ESTA-luvan voi anoa täältä. Anomus tulee tehdä vähintään 72 tuntia ennen matkaa. Hyväksytyn päätöksen saaneilla on mahdollisuus matkustaa USA:han pelkällä passilla. Kielteisen päätöksen saaneiden tulee anoa viisumi. ESTA-lupa on voimassa 2 vuotta tai kunnes hakijan passi vanhentuu. ESTA-lupa on maksullinen (14 $/hlö) ja se maksetaan internetissä luottokortilla anomusta tehtäessä.
Matkavakuutus korvaa vakuutusehtojen mukaisesti mm. äkillisestä sairastumisesta tai onnettomuudesta aiheutuvat kustannukset, joita kohdemaan sairaanhoito ei korvaa. Lisäksi matkavakuutus korvaa välttämättömän sairaankuljetuksen kotimaahan. Matkavakuutus sisältää yleensä myös turvan peruutuskulujen kattamiseksi äkillisissä sairastapauksissa. Vakuutukseen on hyvä sisällyttää myös matkatavaroiden arvon kattava matkatavaravakuutus. Huomioi, että joihinkin vakuutuksiin saattaa sisältyä vastuunrajoituskohta, jonka seurauksena on matkustajan oman vastuun laajentuminen. Suosittelemme ottamaan matkavakuutuksen jo matkaa varattaessa.
Merkitse matkatavaroiden ulko- ja sisäpuolelle nimi- ja osoitetietosi sekä ulkopuolelle lisäksi matkakohteesi tiedot.
Amerikkaan matkustettaessa veloituksetta kuljetettava matkatavaramäärä on turistiluokassa 2kpl/hlö ja enintään 23 kg/kpl. Yksittäisen laukun yhteenlasketut mitat eivät saa ylittää 158 cm. Lisäksi matkustaja saa viedä koneeseen yhden käsimatkatavaran, jonka koko saa olla enintään 115cm (55 cm x 35 cm x 25 cm) ja paino enintään 6 kg.
Islantiin matkustettaessa veloituksetta kuljetettava matkatavaramäärä on 20 kg/henkilö ja käsimatkatavara 6 kg/henkilö. Käsimatkatavara voi olla ulkomitoiltaan enintään 115 cm (55 cm x 35 cm x 25 cm).
Matkatavarat on lähtöselvitettävä perille saakka jo lähtölentoasemalla, koneenvaihdon helpottamiseksi. Mainitse asiasta lähtöselvitysvirkailijalle ja näytä hänelle kaikki lentolippusi.
Nesteiden vienti matkustamoon on kiellettyä kaikilla lennoilla. Poikkeuksena mm. henkilökohtaiset toilettituotteet ja lääkkeet, jotka tulee pakata uudelleen suljettavaan, läpinäkyvään toilettilaukkuun tai muovipussiin enintään 100 ml/tuote. Tupakansytyttimet, tulitikut ja terävät esineet on lennoilla kielletty. Lennolla mahdollisesti vaurioituneista matkatavaroista tulee matkustajan tehdä lentoyhtiölle ilmoitus välittömästi saapumislentokentällä.
Lisätietoa nesteiden kuljetuksesta
Esitteen lentomatkat lähtevät Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Lentoasemalla tulee olla viimeistään 2 tuntia ennen lentolippuun merkittyä lähtöaikaa. Pohjois-Amerikasta Eurooppaan matkustettaessa lentokentällä tulee yleensä olla viimeistään 3 tuntia ennen lähtöä. Tarkista matkatoimistostasi vaadittava lähtöselvitysaika. Matkustaja on velvollinen tarkistamaan matkakohteessa paluulentonsa aikataulun. Jos matkustaja laiminlyö paluulentoaikataulunsa tarkistuksen ja myöhästyy lennolta, vastaa hän itse paluukuljetuksen kustannuksista.
Lennoilla ruoka- ja juomatarjoilu maksua vastaan. Huomioi, että myynnissä olevat ateriat ovat pienehköjä ja erikoisruokavalioita on rajoitetusti.
Lapsihintoja ei ole ilmoitettu esitteessämme, koska ne matkakohteesta ja lapsen iästä riippuen vaihtelevat varsin paljon. Lapsihinnat saat tarvittaessa Icelandair Holidaysilta. Alle 2-vuotiaiden lasten hinta ei oikeuta lisävuoteeseen hotellissa eikä istumapaikkaan bussissa ja/tai lentokoneessa.
Yhdysvallat
Islanti
Suomi
Huomioi, että nuuskan tuonti Islantiin on kielletty.
Hotellihuoneen saa yleensä viimeistään klo 15.00. Huone on luovutettava lähtöpäivänä viimeistään klo 12.00 (tarkista hotellista), vaikka paluulennon tai -kuljetuksen lähtö olisi vasta illalla. Mikäli matkustaja haluaa pitää huonetta pitempään tai haluaa sen aikaisemmin käyttöön, ja se on hotellin varaustilanteen mukaan mahdollista, siitä aiheutuvat kustannukset asiakkaan tulee maksaa paikan päällä suoraan hotellille. Nämä säännöt koskevat myös Stopover-varauksia. Amerikassa majoituksen hintaan ei sisälly aamiaista ellei toisin mainita. Huoneiden taso ei aina vastaa hotellin muuta tasoa. Yksin matkustavan on varattava yhden hengen huone ja maksettava siitä lisämaksu. Yhden hengen huoneet voivat olla vaatimattomampia kuin kahden hengen huoneet.
Lentokenttäkuljetukset sisältyvät Islannin omatoimipaketteihin sekä StopOver-paketteihin. Amerikan omatoimi- tai StopOver-paketteihin ei sisälly lentokenttäkuljetuksia. Icelandair Holidays auttaa auton vuokrauksessa tai kuljetusten varaamisessa mahdollisuuksien mukaan.